Kuva 1. Valitettavasti ei projektin aikana ollut kuvaa elävästä harjuksesta meressä. Tämä on jokikutuinen harjus.Kuva: Peter Sjödin.

Harjuksen biologia  Sivun alkuun 

Ruotsinkielinen nimi: Harr (havslekande harr)

Suomenkielinen nimi: Merikutuinen harjus

Tieteellinen nimi: Thymallus thymallus

Levinneisyys:
Makean veden harjusta esiintyy alun perin koko pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta merikutuisen harjuksen on dokumentoitu esiintyvän ainoastaan Perämerellä.
Harjuksen tunnistaa helposti korkeasta selkäevästään, ja sillä on rasvaevä. Harjuksen latinankielinen nimi (Thymallus thymallus) tarkoittaa timjami, ja latinankielisen nimensä laji on saanut juuri timjamin tuoksustaan. Harjus voi kasvaa yli 60 cm pituiseksi ja isoin dokumentoitu paino on 3,5 kg.

Biologia:
Harjus viihtyy kylmissä, kirkkaissa ja happipitoisissa joissa, virroissa, järvissä ja jopa murtovedessä. Hyönteiset, äyriäiset ja kalat ovat sen ravintoa. Harjus on aktiivinen päivisin ja myös öisin. Kuteminen tapahtuu matalassa vedessä keväällä ja alkukesästä (huhti-kesäkuu).
Harjus on suosittu kala urheilukalastuksessa. Koska se mielellään pyydystää hyönteisiä vedenpinnasta kalastetaan sitä usein perholla, mutta kyllä se syö uistimellakin. Aina 1960-luvulle asti harjusta kalastettiin myös ammattimaisesti. Harjus on hyvä ruoka kalana.

 

Kuteminen   Sivun alkuun

Jokikutuisen harjuksen kutu- ja poikastuotantoalueet on hyvin dokumentoitu (esim. Gönzi 1989, Nykänen 2004). Merenkurkussa on kuvauksia kutupaikoista myös meressä (Enholm 1937, Hurme 1966). Haastatteluissa on moni paikallinen kalastaja suullisesti kuvaillut kutemista

 
Näe eläviä poikasia meressä

Olemassa oleva kirjallisuus harjuksen kutemisesta on enimmäkseen yhtäpitävää. Alla mainitaan joitain yhtäpitäviä ominaisuuksia harjuksen kutemiseen liittyvästä biologiasta:

• Kuteminen tapahtuu aikaisin keväällä, heti jäiden lähdön jälkeen.
• Veden lämpötila kutemisen aikaan on noin 4-10º C.
• Kuteminen tapahtuu matalassa, virtaisessa vedessä. Usein niin matalassa että selkäevä ja selkä nousevat vedenpinnan yläpuolelle.
• Kuteminen tapahtuu hiekasta/sorasta/pienistä kivistä koostuvalla pohjalla.
• Kuteminen tapahtuu pohjalla joka on vapaa kasvillisuudesta.

Tiedot siitä, kaivaako harjus kutemisessa käytettäviä mätikuoppia vai ei, vaihtelevat kirjallisuudessa. Joissakin lähteissä sanotaan, ettei se kaiva lainkaan kuoppia, että mäti vajoaa pohjalle kivien ja soran väliin, ja joissakin sanotaan että se kaivaa mädin pohjasedimenttiin.

Yksi laji – kaksi alkuperää   Sivun alkuun 

On olemassa erityistä DNA:a joka tallentaa tietoa sukulaissuhteista monien tuhansien vuosien takaa. Vertailemalla tätä geneettistä materiaalia, ryhmä suomalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia tutkijoita havaitsi, että Pohjois-Euroopassa asustavalla harjuksella on pääasiassa kaksi alkuperää. Kannoilla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa ja Saksassa on oma yhteinen alkuperänsä, kun taas kannoilla Suomessa, Venäjällä ja Virossa on myös oma yhteinen alkuperänsä (kuva 2). Ero on hyvin selvä, geneettistä päällekkäisyyttä on tuskin ollenkaan havaittavissa.

Kuva 2. Geneettisiä tutkimuksia harjuksen alkuperästä Pohjois-Euroopassa. Mustat ympyrät esittävät harjuskantoja jotka todennäköisesti sijaitsivat Skandinaviasta etelään jääkauden aikana. Harmaat ympyrät esittävät harjuskantoja jotka ovat tulleet idästä .

Kuva julkaisusta:
Koskinen, M.T., E. Ranta, J. Piironen, A. Veselov, S. Titov, T. O. Haugen, J. Nilsson, M. Carlstein ja C. R. Primmer. Genetic lineages and postglacial colonization of grayling (Thymallus thymallys, Salmonidae) in Europe, as revealed by mitochondrial DNA analyses. Molecular Ecology (2000) 9, 1609-1624. ”Historiallinen” geeni, jota tässä tutkimuksessa käytettiin, tulee mitokondriosta, niin kutsuttua mitokondrio DNA:ta. Tämä DNA on siitä erityistä että se periytyy ainoastaan naarailta, joten se ei voi ”saastua” tai muuttua muilta alueelta polveutuvien koiraiden DNA:n vaikutuksesta. Se periytyy naaraalta jälkeläisille muuttumattomana, ainoastaan ajan kanssa tapahtuvat mutaatiot voivat muuttaa sitä.

Selitys siihen, miksi harjuksella on kaksi alkuperää, löytyy luultavammin jääkauden ajoilta. Viimeisin jääkausi alkoi noin 70 000 vuotta sitten ja laajimmillaan mannerjää oli noin 20 000 vuotta sitten. Silloin se ulottui hyvän matkan päähän Pohjois-Saksaan ja Puolaan asti. Kun jää sitten rupesi sulamaan noin 10 000 vuotta sitten, pystyivät harjuskannat palaamaan alueille mitkä ennen olivat olleet lumen ja jään peitossa. Luultavasti ovat harjukset jotka vaelsivat etelästä ruotsalais-norjalaisen kannan alkuperä, kun taas ne harjukset jotka vaelsivat idästä, ovat muodostaneet suomalais-venäläisen kannan.